Ajankohtaista


Meijerialan opiskelijoiden kerhossa puhaltavat muutoksen tuulet

HAMI:n Sairion meijerioppilaitoksessa pidettiin 28.10.2014 Meijerialan opiskelijoiden kerhon syyskokous. MVL:n järjestöpäällikkö Tomi Seppä oli paikalla kertomassa liiton tapahtumista ja uudesta työehtosopimuksesta, joka sisältää myös meijerialan opiskelijoiden uudistetut työssäoppimisajan eli harjoitteluajan palkat.

Opiskelijoiden kerhon puheenjohtajana jatkaa kevääseen 2015 asti viime kevätkokouksessa valittu Roosa Oja-Lipasti. Sihteeriksi ja varapuheenjohtajaksi valittiin Roni Mänttäri ja rahastonhoitajaksi Taru Nykänen. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Eerika Linna, Aki Latvaniemi, Laura Lautamo ja Mirkka Laitila.

Hallituksen jäsenet aikovat herätellä henkiin monta vuotta uinumassa olleen kerhon toiminnan järjestämällä kerhon jäsenille pikkujoulut joulukuussa 2014 sekä muuta toimintaa talven aikana. Kerho järjestää opiskelijaristeilylle 13.3.2015 lähteville innokkaille opiskelijoille yhteiskuljetuksen Hämeenlinnasta Helsinkiin ja takaisin. Mahdollisesti tavoitteena on myös innostaa opiskelijoita mukaan liittokokoukseen elokuun lopussa 2015 järjestämällä yhteiskuljetus myös silloin.

Tulevista tapahtumista ilmoitetaan ajankohtaisissa Maitotalous-lehden numeroissa sekä liiton nettisivuilla www.mvl.fi


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä