Ajankohtaista


30.8.2014 15.07

MVL:n liittokokous Seinäjoella – Anni Alakotila ja Tarmo Tyni uusia valtuutettuja


Meijeri-insinööri Anni Alakotila Joensuusta ja meijeristi Tarmo Tyni Kuusamosta valittiin uusina jäseninä MVL:n valtuustoon MVL:n liittokokouksessa 30.8.2014 Seinäjoella. Valio Oy Joensuun tehtaalla tuotantovastaavana työskentelevä Anni Alakotila valittiin kaudelle 30.8.2014-31.12.2016 ja hän edustaa valtuustossa idän aluetta. Kuusamon Juusto Oy:ssä työskentelevä Tarmo Tyni edustaa pohjoisen aluetta ja hänen valtuustokautensa on 1.1.2015-31.12.2017.

Lisäksi valtuustossa jatkamaan kaudella 1.1.2015 -31.12.2017 valittiin erovuorossa olleet meijeristi Niina Seppälä (Valio Oy Riihimäki) ja meijeristi Marja Pietiläinen (Hämeenlinnan Osuusmeijeri) etelän alueelta, meijeristi Teuvo Riihimäki (Valio Oy Seinäjoki) lännen alueelta ja sähköasentaja Markku Riipinen (Valio Oy Haapavesi) pohjoisen alueelta.   

Jorma Ruotsalainen kunniajäseneksi

Liittokokous kutsui pitkään liiton hallinnossa mukana olleen hallituksen entisen puheenjohtajan Jorma Ruotsalaisen liiton kunniajäseneksi kiitoksen osoituksena ansiokkaasta toiminnastaan Meijerialan Ammattilaisten järjestötyössä. Lisäksi myönnettiin kultaiset ansiomerkit Jorma Ruotsalaiselle ja MVL:n valtuuston entiselle puheenjohtajalle Johanna Kaihualle.

MVL:n liittokokousviikonlopun tapahtumiin Seinäjoella osallistuu lähes pari sataa liiton jäsentä kaikista meijerialan ryhmittymistä eri puolilta maata.

MVL:n valtuusto 2015-2017

Puheenjohtaja Paula Kyyrönen, Lapinlahti (toimikausi 1.1.2014- 31.12.2016)
Etelä (Helsinki, Herajoki, Häme, Satakunta):
Meijeristi Jaana Stenholm, Helsinki (1.1.2013-31.12.2015)
Meijeri-insinööri Tiina Komulainen, Nurmijärvi (1.1.2014-31.12.2016)
Meijeriteknikko Tiina Forsvik, Turenki (1.1.2014-31.12.2016)
Meijeristi Niina Seppälä, Riihimäki  (1.1.2015-31.12.2017)
Meijeristi Marja Pietiläinen, Hämeenlinna(1.1.2015-31.12.2017)
Itä (Kymi-Karjala, Savo):
Maidonkäsittelijä Sami Talo, Lapinlahti (1.1.2013-31.12.2015)
Meijeri-insinööri Anni Alakotila, Joensuu (30.8.2014-31.12.2016)
Meijeristi Kaija Määttänen, Joensuu  (1.1.2014-31.12.2016)
Länsi (Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Österbotten):
Meijeriteknikko Martin Virta, Vöyri (1.1.2013-31.12.2015)
Meijeristi Satu Kangassalo, Jyväskylä (1.1.2014 - 31.12.2016)
Meijeristi Teuvo Riihimäki, Seinäjoki (1.1.2015-31.12.2017)
Pohjoinen (Keski-Pohjanmaa, Kuusamo, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa):
Meijeristi Eini Halmetoja, Nivala (1.1.2014-31.12.2016)
Meijeristi Tarmo Tyni, Kuusamo (1.1.2015-31.12.2017)
Sähköasentaja Markku Riipinen, Oulainen (1.1.2015-31.12.2017)


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä