EDELLISTEN VUOSIEN TAPAHTUMIA: 

UUSIA TUULIA ENSI VUONNA KESKI-POHJANMAAN KERHOSSA

Syyskokous valitsi kerhon uudeksi puheenjohtajaksi vuosille 2012 - 2013 Saila Olkkolan. Hänen tilalleen johtokuntaan valittiin vuodelle 2012 Outi Karhukorpi ja Outin varajäseneksi valittiin Janne Linnarinne. Johtokunnassa jatkaa 2012 Birgitta Jämsä, varalla Johanna Oravala. Johtokunnassa erovuorossa olleen Janne Linnarinteen siirryttyä Outin varajäseneksi, syyskokous valitsi Jannen tilalle johtokuntaan vuosille 2012 - 2013 Marja Tastulan ja varajäseneksi Anne Etelämäen. Eini Minkkinen ja varalla Kaija Kola jatkavat vuosina 2012 - 2013.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Leea Alakotila ja Antero Järvenoja. Heidän varahenkilöikseen valittiin Sari Laakso ja Antti Lepistö.

 

SYYSKOKOUS Toholammilla Ritjan Keitaalla (OP:n yläkerta) 1.11.2011 klo 18.00

 

KEVÄTKOKOUS Toholammilla Valion tehtaalla 15.3.2011 klo 18:00.

Kokouksessa esillä sääntöjen määräämät asiat. Johtokunnan laatima toimintakertomus 2010 ja tilinpäätös 2010. Esillä myös vuosikokousmatkan järjestelyt.

Tule päättämään oman kerhosi asioista. Katso asialista työpaikkasi ilmoitustaululta. Sähköpostiosoitteensa ilmoittaneet saavat asialistan sähköpostiinsa.

Tule tapaamaan MVL:n uutta järjestöpäällikköä Timo Lehtistä (Forssan lahja MVL:lle). Esillä ajankohtaiset asiat; työehtosopimusneuvottelutilanteesta ym.

Tervetuloa!

Johtokunta

 

1.4. klo 19.00 TOM LINDHOLM: HERRA FLÄPPI SHOW 

Kerho järjestää jäsenilleen ilmaisen esityksen Ylivieskan Akustiikkaan katsomaan Herra Fläppi Show:ta. Järjestämme yhteiskuljetuksen. Lähtö klo 18 Maitokolmion pihalta.

Näyttelijä Tom Lindholm tunnetaan suuren yleisön keskuudessa parhaiten TV2:n sarjoista "Kyllä isä osaa" ja "Maalaiskomedia", jossa Tomin roolina oli juoppo kanttori Piipari. Tomin kehittämä riemastuttava luennoitsijahahmo "herra Fläppi" Näennäisyyden Instituutista Toijalasta on saanut huikean suosion. 

Lähde: http://akustiikka.ylivieska.fi/alltypes.asp?menu_id=16468&menupath=16467,16468#16468

 

TULOSSA...

Liittokokousmatka Helsinkiin ja liittokokousristeilylle 26. - 28.8.2011.

MVL liittokokous ja TKL:n liittokokous 27.8.2011 Scandic Marina Gongress Centerissä Helsingissä. Kokousten jälkeen iltajuhla Viking Line XPRS:lla.

MVL Liittokokousristeily 27. - 28.8.2011 Viking Linen XPRS:lla.

Varaa aika kalenteriisi ja ilmoittaudu marjatastula@hotmail.com. Risteilylle paikkoja rajoitetusti, paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lisätietoja työpaikkasi ilmoitustaululta tai sähköpostistasi tai MVL:n kotisivuilta: http://www.mvl.fi/ajankohtaista/liittokokous_2011_helsinki

Kotisivujen päivittäjä Marja Tastula

SYYSKOKOUS torstaina 25.11.2010 klo 18.00 Osuuskunta Maitokolmion ruokala

Kokouksessa esillä sääntöjen määräämät asiat. Johtokunnasta erovuorossa Birgitta Jämsä (varalla Johanna Oravala) ja Saila Olkkola (varalla Kristiina Miiluniemi), lisäksi Johanna Utriainen on jättänyt eroanomuksensa johtokunnasta, joten hänen tilalleen tulee valita johtokunnan jäsen vuodelle 2011. Tule päättämään oman kerhosi asioista.

Paikalla myös "uunituore" MVL:n toiminnanjohtaja Juha Yli-Kovanen. Kokouksen lomassa nautimme Maitokolmion tarjoilusta.

Tervetuloa!

Johtokunta

 

Kevätkokous 24.4.2010 klo 14.00 Kaustisen Kansanlääkintäkeskus

Kokouksessa esillä sääntöjen määräämät asiat. Kevätkokouksen yhteydessä pidetään jäsenten virkistäytymispäivä. Ilmoittautumiset viimeistään 16.4.2010 kerhon puheenjohtajalle.

Lounas klo 13.00 - 14.00. Tervetuloa! 

Johtokunta

  

JÄSENRISTELY 16. - 18.10.2009 HELSINKI - TUKHOLMA

Kiitoksia kaikille jäsenristeilylle osallistuneille mukavan risteilytunnelman luomisesta. Hyvää palautetta sai niin MVL:n hallinto, kuin "Verstaan väkikin" hyvistä järjestelyistä. Unohtamatta yhteistyökumppaneitamme, jotka osaltaan mahdollistivat näin hienon risteilyn onnistumisen. Mukana olivat edustajat: MMTK, JohnsonDiversey, Farmos, If ja Fontana, kiitos heille myös mukana olosta.

Lauantai aamuna lähdimme parin tunnin kiertoajelulle Tukholmaan, sateisesta säästä huolimatta bussinkin ikkunasta oli paljon mielenkiintoista nähtävää, kiitos hyvän oppaan.

Lounaan jälkeen saimme tutustua eri klinikoiden avulla mukana olevien yhteistyökumppaineidemme tuotteisiin ja MVL:n oma klinikka antoi monenlaista neuvoa ja tietoa toiminnasta. Myös jäsenet saivat evästää hallintoa heitä askarruttavista asioista. Kiitettävästi jäsenet käyttivätkin tilaisuutta hyväksi.

Ohjelma jatkui auditoriossa eri luentojen parissa; saimme mm. tietoa jäsentutkimuksen tuloksista, mikä olikin mielenkiintoista kuultavaa ajatellen kerhojen toimintaa kentällä. Ohjelman kohokohdaksi nousi eittämättä Näennäisyyden Instituutin tohtori Pekka Tuttavan loistava luento, mikä karisti taatusti viimeisetkin väsymyksen rippeistä sekä ylläpiti aktiivista kuuntelua.

Lauantai-iltana kisattiin myös MVL:n karaokemestaruudesta. Pohjoisen aluetta edusti kunniakkaasti Kuusamon kerhon Pentti Määttä, vaikka nyt ei mestaruus hellinnytkään tuomaristolta.

Sunnuntai iltana mukana olleet kerholaiset kotiutuivat hyvissä ajoin runsaiden tuliaisten kera. Toivon mukaan tämä risteily toimii osaltaan innoittajana tulemaan mukaan kerhon toimintaan.

             

KERHON KARAOKEMESTARUUS 2009

Kerhon toimintaan aktiivisesti yhä osallistuva eläkkeellä oleva juustomestari JORMA LINNARINNE voitti suvereenisesti vuoden 2009 karaokemestaruuden. Lämpimät onnentoivotukset hänelle.

 

SYYSKOKOUS 28.9.2009 PÄÄTÖKSIÄ:

Kerhon puheenjohtajana jatkaa 2010 - 2011 Marja Tastula.

Johtokunta 2010: Birgitta Jämsä (varalla Johanna Oravala), Saila Olkkola (varalla Kristiina Miiluniemi), Janne Linnarinne (varalla Anne Etelämäki) ja Johanna Utriainen (varalla Kaija Kola).

Tilintarkastajat 2010: Leea Alakotila (varalla Ilkka Huhtanen) ja Antero Järvenoja (varalla Marjatta Leppäaho).

STTK:n alautoiminnan edustaja Marja Tastula (varalla Kristiina Miiluniemi).

Risteilyn osallistujien meno- ja tulomatkan ruokailuun kerho osallistuu siltä osin, kun sponsorointivarat eivät riitä.

Kevätkokouksen yhteydessä järjestetään kaikille kerholaisille liikuntapäivä (paikka ja aika avoin).

Vuosikokoukseen; Ikaalinen 21.8.2010, osallistujien majoituksesta kerho maksaa jäsenten osuudesta puolet kuluista. Yhteiskuljetuksen mahdollisuudesta lähikerhojen kanssa selvitetään kevään ja kesän aikana. Jos se ei toteudu, niin kimppakyydeistä maksetaan kuljettajalle 0,20 euroa/km.    

Kerhon karaokemestaruuden voitti itseoikeutetusti kerhon toimintaan aktiivisesti osallistuva Jorma Linnarinne, onnittelut hänelle.             

JÄSENRISTEILY 16. - 18.10.2009 Helsinki-Tukholma-Helsinki.

Kaikkien aktiivijäsenten yhteinen risteily. Yhteiskuljetus järjestetään, linja-autojen reitit selviävät myöhemmin. Katso lisätietoja Maitotalouslehdestä 3.2009 tai MVL:n kotisivuilta www.mvl.fi Ilmoittautudu heti (tai viimeistään 13.8.2009) Marja Tastulalle marjatastula@hotmail.com tai 0400 879 919, parhaat paikat menevät ensin.

Risteilyhinta 40 euroa/jäsen neljän hengen hytissä, 80 euroa/jäsen kahden hengen hytissä. Lisämaksusta Tukholman kiertoajelu 15 euroa, lauantain lounas 10 euroa/jäsen. Maksut ilmoittautumisen yhteydessä kerhon tilille SP 491230-210123.

Risteilyhintaan sisältyvät; hyttipaikka, aamiaiset lauantaina ja sunnuntaina, buffet-illalliset perjantaina ja lauantaina, MVL:n ja laivan järjestämä ohjelma perjantaina ja lauantaina, kuljetukset yhteislähtöpisteestä satamaan ja takaisin. Ohjelmassa mm. MVL:n KARAOKEKILPAILU, MVL:n ohjelmaa ym.

 

JOHTOKUNNAN KOKOUS maanantaina 28.9.2009 klo 17.00 Valio, Toholampi
Syyskokouksen käsiteltäväksi tulevat asiat johtokunnalle viimeistään 21.9.2009 marjatastula@hotmail.com.
                                           
SYYSKOKOUS maanantaina 28.9.2009 klo 18.30 Valio, Toholampi
Tule kehittämään kerhon toimintaa. Asialistalla kerhon sääntöjen määrämäät asiat; toimintasuunnitelma 2010, talousarvio 2010, kerhon puheenjohtajan valinta 2010 - 2011, aloitteet liiton valtuustolle 16.10.2009, kerhon karaokemestaruuskisat sekä muut johtokunnan esittämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA
                                         
28.9.2009 KERHON KARAOKEMESTARUUSKISAT syyskokouksen jälkeen. Jännittävät palkinnot, kannattaa osallistua.
  
LICENCE TO DONATE BLOOD 1.6.2008 - 30.4.2009
Verenlouvutuskampanja on päättynyt. Kiitämme kaikkia luovutukseen osallistuneita. Luovutusten määrä kasvoi 10 % edelliseen luvuotuskilpailuun verrattuna. Kisan ykköseksi nousi jälleen MVL Keski-Pohjanmaa ry; 34 % jäsenosuudella ja 29 luovutuskerralla. Erityiskiitokset promoottorillemme Janne Linnarinteelle aktivoinnista. Tärkeintähän tässä kisassa ei tietenkään ole voitto vaan tieto siitä, että jokainen veripisara on arvokasta ja jokainen luovuttaja mahdollistaa muille verta tarvitseville paremman huomisen. 
Siis vielä kerran SUURKIITOKSET LUOVUTTAJILLE, palaamme luovutusasiaan jäsenristeilyllä. 
Luovutustulokset kokonaisuudessan:
1.  MVL Keski-Pohjanmaa ry                                       34 %/29 luovutusta
2.  Meijerialan Ammattilaiset MVL Kuusamo ry              29 %/10 luovutusta 
3.  Meijerialan Ammattilaiset MVL Etelä-Pohjanmaa ry    15 %/35 luovutusta
4.  Herajoen Meirialan Ammattilaiset MVL ry                  8 %/13 luovutusta
5.  Meijerialan Ammattilaiset MVL Savo-Kainuu ry            7 %/19 luovutusta
6.  MVL Keski-Suomen kerho ry                                    2 %/2 luovutusta
7.  Meijerialan Ammattilaiset MVL Helsingin kerho ry       0 %/1 luovutus
Yhteensä                                                                6 %/109 luovutusta   

 
LIITTOKOKOUS 6.6.2009 Hämeenlinna Aulanko
Järjestämme yhteiskuljetuksen liittokokouksen perjantaina 5.6.2009 lähtö kuten aiemminkin iltapäivän aikana ja paluu sunnuntaina. Jäsenten on itse varattava majoitus suoraan hotellista, katso ohjeet liiton sivulta. Ilmoittaudu saman tien kuljetukseen Marja Tastula 0400 879 919. Jos menet omalla autolla ja autoosi mahtuu mukaan, niin ota siinäkin tapauksessa yhteyttä. 
                                             * * * 
KEVÄTKOKOUS tiistaina 7.4.2009 klo 19.00 Ritjan Keidas, Toholampi
Tervetuloa kaikki jäsenet päättämään oman kerhon asioista. Paikalla myös Matti Kangasalusta Meijerialan Ammattilaiset MVL. Esillä sääntöjen määrämät asiat ja lisää tietoa tämän vuoden tapahtumista.
Johtokunta

 

MVL kotisivupäivitys 14.3.2009
TJS Opintokeskus
Kouluttaja: Matti Järvinen

Koulutuksen aiheena on kotisivujen päivitys uusittuun kotisivuympäristöön. Kerhomme sivut ovat vähän vaikealukuisia, joten on aihetta saattaa niitä helpommin luettavaksi ja asiakasystävällisemmäksi.

____________________________________________________________________

LIITTOKOKOUS 24.5.2008 KUOPIO, Rauhanlahti

Majoitusvaraus 25.4.2008 mennessä. Katso MVL kotisivut. Jos et majottaudu, niin muista ilmoittautua liiton kotisivuilla.

Yhteiskuljetukset Kuopioon; lähtö perjantaina 23.5. klo 16 Kaustiselta, reitti lähtijöiden mukaan...  paluu sunnuntaina. Ilmoittaudu Marja Tastula 0400 879 919. Jos menet omalla autolla ja kyytiisi mahtuu, niin soitathan siitä Marjalle.

Kevätkokous päätti varata 500 euron määrärahan käytettäväksi vuosikokouskuluihin, joten kerho voi osallistua jonkin verran jäsenten majoituskuluihin (riippuu lähtijämäärästä).

___________________________________________________________

Kevätkokous pidettiin 11.3.2008 klo 19 Sievin kunnantoimiston ruokalassa.

 Kokouksessa kuultiin johtokunnan laatima toimintakertomus, vahvistettiin edellivuoden tilit ja myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille. Päätettiin osallistua sankoin joukoin Liiton vuosikokoukseen 24.5.2008 Kuopioon, jonne valittiin virallisiksi kokousedustajiksi: kerhon puheenjohtaja Marja Tastulan ja Esko Blomqvistin sekä varalle: Anne Etelämäen ja kerhon sihteerin Kirsi Myllymäen. Kokous päätti varata vuosikokouskuluihin 500 euroa. Kokouksessa kuultiin myös yhdysmiesten ja liittovaltuutetun tilannekatsaukset.

Kokouksen päätteeksi liiton järjestöpäällikkö Juha Yli-Kovanen kertoi ajankohtaisia TES-kuulumisia sekä vastaili jäsenten tekemiin kysymyksiin. Jäsenet käyttivät ahkerasti puheenvuoroja ja evästivät jäsenkunnan terveisillä tulevia neuvotteluja.

 

_______________________________________________________________________

Syyskokous pidettiin Toholammilla 8.11.2007.

Kokous valitsi vuodelle 2008-2009 kerhon puheenjohtajaksi Marja Tastulan.

Kerhon johtokuntaan valittiin uutena 2008-2009: Johanna Utriainen (varalle Kaija Kola). Johtokunnassa jatkavat 2008 - 2009: Janne Linnarinne (varalla Petri Väliaho). 2008: Birgitta Jämsä (varalla Esko Myllymäki) ja Kirsi Myllymäki (varalla Kristiina Miiluniemi).

Tilintarkastajiksi valittiin jatkamaan: Leea Alakotila (varalla Ilkka Huhtanen) ja Antero Järvenoja (varalla Marjatta Leppäaho).

STTK:n aluetoimikuntaan valittiin jatkamaan Marja Tastula (varalle Kristiina Miiluniemi).

______________________________________________________________

 

LICENCE TO DONATE BLOOD -HAASTEKAMPANJA MVL:N KERHOILLE

AIKA 1.7.2007 - 30.4.2008

Haastekampanjan tarkoituksena on houkutella uusia verenluovuttajia ja muistuttaa konkareita verenluovutuksen tärkeydestä.

Haastamme kaikkien MVL:n kerhojen jäsenet mukaan auttamaan. Kisaa käydään kerhojen välillä, voittajakerho on se, millä on eniten verenluovutuskertoja suhteutettuna jäsenmäärään. Jäsenmäärään huomioidaan kaikki 18 - 65 vuotiaat jäsenet. Luovutuskertoja voi haasteaikana kertyä henkilölle yksi tai useampi. Naiset voivat luovuttaa 90 päivän välein (suositus 1-3 kertaa/vuosi) ja miehet 60 päivän välein (suositus 2-4 kertaa/vuosi). Katso lisätietoja www.veripalvelu.fi. Sähköpostihaasteessa on linkki, jonka kautta voit käydä kirjaamassa luovutuksesi, mutta jos et ole saanut sähköpostissasi haastetta, niin ota yhteyttä marjatastula(at)hotmail.com, tai jos sinulla ei ole sähköpostia itselläsi, niin pyydä kerhosi puheenjohtajaa kirjaamaan puolestasi luvutuksen. Käy tutustumassa haaste sivuun: www.haaste.fi. Lue haasteesta myös Maitotalous-lehdestä no 3-2007.

Kerhomme kampanjavastaavana toimii Janne Linnarinne 040 825 0806. Lisätietoja saat myös Marja Tastula 0400 879 919.

SANKARITEKOJEN AIKA EI OLE OHI, LAITETAAN VERI KIERTÄMÄÄN !

LICENCE TO DONATE BLOOD

Ensimmäinen verenluovutus kampanja on päättynyt. Kiitos kaikille sankaritekojen tekijöille. Hyvän tekeminen ei päättynyt tähän, sillä halusimme jatkaa haastetta, joten haastamme kerhot uuteen kampanjaan, säännöt ovat entiset. Voittajakerho on se, jolla on eniten verenluovutuskertoja suhteutettuna jäsenmäärään. Jäsenmäärään huomioidaan kaikki 18 - 65 vuotiaat jäsenet (1.1.2008). Luovutuskertoja voi haasteaikana kertyä henkilölle yksi tai useampi. Naiset voivat luovuttaa 90 päivän välein (suositus 1-3 kertaa/vuosi) ja miehet 60 päivän välein (suositus 2-4 kertaa/vuosi). Katso lisätietoja www.veripalvelu.fi  sekä www.haaste.fi. Maitotalous 3/2008 -lehdessä myös lisätietoja (ilmestyy 19.6.2008) Kampanja-aika 1.6.2008 - 30.4.2009. Tavoitteemme on tuplata luovutuskerrat.

Kampanjan yhteyshenkilö kerhossamme on Janne Linnarinne janne.linnarinne(at)kotinet.com 040 825 0806. Lisätietoja voit kysellä myös kerhon puheenjohtalta Marja Tastula 0400 879 919 marjatastula(at)hotmail.com

Kampanjan 1.7.2007 - 30.4.2008 tulokset:

SijoitusAlueyhdistys  jäseniä      luovutus  %/jäsenistä
1.MVL Keski-Pohjanmaa ry 892326 %
2.Meijerialan Ammattilaiset MVL Kuusamo ry37822 %
3.Meijerialan Ammattilaiset MVL Etelä-Pohjanmaa ry2422611 %
4.Herajoen Meijerialan Ammattilaiset Mvl ry159117 %
5.Meijerialan Ammattilaiset MVL Savo-Kainuu ry271115 %
6.Meijerialan Ammattilaiset MVL Pohjois-Karjala ry20584 %
7.Meijerialan Ammattilaiset MVL Oulu ry6623 %
8.Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry20552 %
9.MVL Keski-Suomen kerho ry12022 %
10.Meijerialan Ammattilaiset MVL Helsingin kerho20021 %
11.Meijerialan Ammattilaiset MVL Pohjois-Pohjanmaa ry10611 %
YHTEENSÄ1700995,8 %

 

Paluu