Vuosikokous Kuopiossa-lähdethän mukaan!
Nyt on aika alkaa miettiä kevään suurtapahtumaa. Vuosikokous pidetään tänä vuonna Kuopion Rauhanlahdessa. Kerho osallistuu kustannuksiin.
Lisätietoja saatavana Petriltä ja Markulta.
Toiminnassa tuntuu olevan hiukan paluuta menneisiin hyvin aikoihin, kun ollaan suunnittelemassa kuusomaolaisten kanssa yhteiskyytiä kokouspaikalle.
Autoon nousevat myäs oululaiset ja lampilaiset. Joten saattaa tulla riemukas reissu.
Tarkempia tietoja kokousohjelmasta ja kokouspaikasta löydät helmikuun Maitotalouslehdestä.
Kevätkokous 28.3.2008 Valio Oy Haapavedellä.
Nyt toivotaan taas kerran runsasta osallistumista. Kokouasialaistalla on muutamia mielenkiintoisia asioita. Osallistumalla voit vaikuttaa.
Illan teemaksi on valittu juustot ja viinit. Kokouksen jälkeen jarjolla hienoja, aromikkaita ja maistuvia makuelämyksiä. Näihin kannattaa tutustua
Ilmoitus on luettavissa myös viimesestä, helmikuun Maitotalouslehdestä. Tapahtuma aloitetaan uusille
ja nuorille suunnatulla kevennystapahtumalla. Tarkoituksena on kertoa Liiton ja kerhon toiminnasta.
Keväänajan tapahtumia
Syyskokouksessa päätettiin, tai siis osallistujat päättivät, että kerhon kevätkokous pidetään
pe. 28.3.2008. Tilaisuutta väritetään jollain hauskalla teemalla. Teema on vielä avoin, mutta johtokunnan
loputtomasta ideapankista eivät vaihtoehdot lopu. Joten varsin mielenkiintoinen ja uudistunut tilaisuus
on odotettavissa. Paikkakin on avoin, mutta ketään ei jätetä, joten kyytejä kerhon puolesta luvissa
Syyskokouksessa tehdään valintoja ja hyviä päätöksiä 14.11.2008. Paikka on vielä avoin, mutta ajatuksissa on
tarjota jotain uutta.
Liiton vuosikokous järjestetään Koupiossa toukokuun lopulla. Tilaisuuteen pyritään osallistumaan runsaslukuisesti.
Kerho avustaa ainakin majoituskuluissa. Lähempänä ajankohtaa voidaan suunnitella edullisia kimppakyytejä.
Vihreät Niityt- tapahtuma Kiuruvedellä odottaa kerhon jäseniä saapuvaksi kuuntelemaan suomalaista iskelmämusiikkia.
Osallistumista ja kustannuksia tarkastellaan kevään korvalla.
Kerholla keskustelua herättävä syyskokous
Kerhon syyskokouksen tapahtumapaikkana oli vuorossa Ylivieska. Liekö oheistapahtuman asiota, kun taas tilaisuuteen
osallistui mukavasti asiasta kiinnostunita jäseniä. Puheenjohtajaksi valitun matti Holapan tarkoitus oli vetää kokous
vauhdikkaasti läpi. Johtokunnan valmisteleva talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2008 aiheutti heräätti
kuitenkin vilkkaan keskustelun.
Päätöksen tekeminen on hauskaa, toteavat kerhon jäsenet. Etualalla
kokouksen pj. Matti Holappa
Kokouksen kuumaksi puheenaiheeksi nousi kerhotoiminnasta tiedottaminen. Uudet jäsenet tuntevat jääneensä
ulkopuolisiksi tapahtumista. Johtokunta joutuikin hiukan selittämään tekemisiään, kun kysymyksiä sateli melko tiuhaan.
Kysymykset olivat kuitenkin rakentavia ja kerhon ensivuoden yksi painopiste on tiedottaminen ja uusien henkilöiden
mukaan saaminen.
Puheenjohtajasta kerhon keilamestari
Kerkon tilaisuus aloitettiin tavallisuudesta poiketen liikunnallisella tapahtumalla. Keilahallissa ratkaistiin kerhon
keilamestaruus ensimmäisen kerran. Kerkon puheenjohtaja Perti Moisi tuntuu hallitsen keilaamisen taidon, mutta
tiukan vastuksen antoi Mikko Kaihua.
Asta Puurunen ja Maija Tuominiemi esittivät kokouksessa
rakentavia mielipiteitä
Kerhon syyskokous lähestyy-tule vaikuttamaan
Kerhon syyskokous pidetään tällä kertaa Ylivieskassa. Tapahtumapaikkana on uusittu Hotelli Käenpesä.
Lauantaina 6.10.2007 klo 18.30 alkaen.
Kokouksessa käsitellään tavanomaiset säätöjen syyskokoukselle määräämät asiat. Ylimääräistä mietittävää
aiheuttaa alue kutosen hallituspaikka. Oulun liittokokouksessahan Johanna valittiin valtuuston puheenjohtajaksi
vuoden 2008 alusta ja samalla hän jättää hallituspaikan. Hallituspaikka puhuttaa ja siihen kaivataan kipeästi mielipiteitä
miten tästä eteenpäin.
Kokouksessa rakennetaan myös ensivuoden toimintasuunnitelma, joten nyt voi vaikuttaa!
Toimistolta on paikalla Juha tai Matti, näin ainakin toivotaan. Heillä lienee taas ajankohtaiset ja tulevat asiat esitettävänä.
Kuntoa keilaamalla
Tilaisuushan aloitetaan jo klo 16.00, jolloin ratkotaan epävirallisesti kuka paras keilaaja kerhossa. Meille on varattu
kahdeksi tunniksi keilavuoro ja 4 rataa uimahallin alakerrasta. Keilapaikka on siis tien toisella puolella Käenpesästä
katsottuna.
Palvelu pelaa-tottakai!
Kokoukseen järjestetään kyyditys sekä Nivalasta että Haapavedeltä. Kokouksen jälkeen kerho tarjoaa maukkaan illallisen.
Joten seuraa sihteeri markun ilmoittelua ja osallistu kokoukseen.
Hyviä uutisia Oulun liittokokouksesta
Oulussa pidetty 62. liittokokous toukokuun 26.päivänä 2007 oli mielenkiitoinen tapahtuma.
Kokous valitsi selkeällä tavalla valtuuston uudeksi puheenjohtajaksi Johanna Kaihuan.
Johannan puheenjohtaja pesti alkaa vuoden 2008 alusta ja kestää vuoden 2010 loppuun.
Liittokokouksen puheenjohtajan toimi Hannu Ainasoja. Hänen valintansa oli yksimielinen.
Kokouksessa käytiin läpi liiton sääntöjen liittokoukselle määräämät asiat. Kokous sujui
kaikenkaikkaan sopuisissa merkeissä. Uusien sääntöjen mukaan pelattaessa, valtuuston
puheenjohtajan vaali tuo kaivattua lisäväriä ja hyvää jännitettä kokoukseen.
Kokoosessa jouduttiin myös äänestämään jäsenmaksupalutuksen suuruudesta. Hallituksen esitys vastaan
kerhomme tekemä korotusehdotus. Koeäänestyksessä vastaehdotus ei kokouksen puheenjohtajan
arvion mukaan saanut riittävää kannatusta, joten hallituksen esitys voitti.
Kerhomme alueelta oli kohtalainen edustus kokouksessa.
MVL Pohjois-Pohjanmaan tapahtumia
Kevätkokoukseen ennätysmäärä osallisujia
Kerhon kevätkokous pidettiin Haapavedellä. Osallistujien runsalujkuisuus oli ilonaihe järjestäjille.
Osallistujat tekivät kokouksesta innostavan, koska siellä käytettiin runsaasti puheenvuoroja ja
tehtiin hyviä aloitteita.
Liittokokous lähestyy, kaikki mukaan!
Muista ilmoittautua, vai osallistumalla voit vaikuttaa!
Ojeet, hinnat ja muun tarpeellisen löydär Markun lähettämästä viestistä.




