Hiihtoretki Leville-kiinnostaako?

STTK:n P-Pmaan aluetoimikunta järjestää hiihtoretken Leville
Aika 25.-27.3.2011. Lähtö Oulusta klo 14.00 ja paluumatka Leviltä alkaa klo 11.00
Lisätietoja ohjelmasta ja hinnoista saat Eija Rintakummulta p. 050-4342200
tai sähköpostilla eija.rintakumpu@nordea.fi
Mukaan mahtuu 50 henkilöä.

Tiedustelkaa!

 

Kerhon syyskokous pidetty-Jussi Viitalasta uusi vetäjä

Kerhon sääntömääräinen kokous pidettiin jo tutuksi muodostuneessa paikassa, Ruustinnahovissa Haapavedellä.
Mukava kohtalaisesti jäseniä, osa uusia ja loput vanhoja aktiiveja. Kokouedustajat tekivät uusia valintoja ja hyviä päätöksiä.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Henrikki Tähtelä ja sihteeriksi iteseoikeutetusti Markku Riipinen.Kokouksen merkittävimmät päätökset olivat uuden puheenjohtajan valinta. Petri Moisio ilmoitti, ettei enää
ole käytettävissä, neljä vuotta riittä ja nyt on sopaiva aika väistyä. Uudeksi vetäjäksi valittiin Jussi Viitala Haapavedeltä.
Toinen päätös koski johtokunnan jäsenten lukumää; seuraava vuosi mennään viidellä varsinaisella jäsenellä. Johtokunnassa
jatkavat Hanu Ainasoja ja Markku Riipinen. Uutena valittiin Henrikki Tähtelä. Aiemmin valittuna jatkaa Johanna Kaihua. Lisäksi
johtokunnan varsinaisena jäsenenä aloitaa Maija Tuominiemi. Hän nousi puheenjohtajaksi valitun Jussi Viitalan tilalle.
Kokouksessa hyväksyttiin johtokunnan laatimat toimintasuunnitelma sekä talousarvio vuodelle 2011. Toiminnassa keskitytään
kokousten yhteydessä järjestettäviin muihin tapahtumiin, näin halutaan jäsenet koota muutaman kerran vuodessa yhteen.
Muuten isonpien, erillisten tapahtumien järjestelyihin ei ole resursseja. Normaaliin tapaan asioista keskulteltiin
rakentavasti ja kokoukseen osallistujat käyttivät puheenvuoroja aktiivisesti.
Kokouksen päätteeksi on totuttu nauttimaan yhdessä kerhon tarjoama iltapala. Ei poikkeusta tälläkään kertaa. Tunnelmallisessa Ruustinnahovissa, kynttilöiden valossa nautittu ateria oli taas kerran maukas ja osallistujien mieleen.
Järjestelyt olivat onnistuneet, mutta hienoin pettymys koettiin, kun osallistujien joukossa oli vain muutama uusi jäsen.
Tämän vuoden aikana liiton ja samalla kerhon jäseniksi on saatu runsas joukko meijeriammattilaisia.

 

Kerhon kevätkokouksen tunnelmia

MVL Pohjois-Pohjanmaan kevätkokous pidettiin 23.4.2010 klo 19 alkaen Viikarin kellarissa Haapavedellä. Kokouksessa oli mukana runsaslukuisesti liiton jäseniä ja liiton edustajana mukana oli Juha Yli-Kovalainen. Kokoukseen sihteeriksi valittiin Markku Riipinen ja puheenjohtajaksi Juhani Ylikauma. Puheenjohtaja kisa oli tiukka ja ratkaiseminen tapahtui kolikolla Jussi Viitalan ja Juhani Ylikauman välillä. Kokouksessa käytiin läpi sääntömääräiset asiat. Käsiteltiin vuoden 2009 toimintakertomus ja tilinpäätös. Juhani Ylikauma piti yhdysmiehen tilanne katsauksen liittyen ajankohtaisiin asioihin, joka saikin aikaan hyvän mittaisen keskustelun.Liiton edustajan terveisiä kuunneltiin tarkkaavaisesti.

 



Kokouksen päätyttyä jäimme viikarin kellariin iltapalan ja yhdessäolon merkeissä. Ennen kokousta tilatut pizzat Mikko Kaihua ja Markku Riipinen hakivat viereisestä pizzeriasta ja yhteistuumin pizzojen jakamisen jälkeen pääsimme nauttimaan maukkaasta iltapalasta. Ilta jatkui mukavan seurustelun merkeissä.

 

Kerhon kevätkokous 23.4.2010 

Sääntömääräinen kevätkokous pidetään Haapavedellä Viikarin kellarissa
Osoitteessa Vanhatie 59. Sisäänkäynti Kunto-Helmen oven vierestä
Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat, liitosta mukana Juha Ylikovanen.
Ja kokoushan alkaa klo 19.00

Tilaisuus ei kuitenkaan pääty vielä tähän, vaan kokouksen jälkeen syödään iltapalaa.
Ilmoittautumisia vastaanottavat markku 040-7150816, markku.riipinen@yit.fi ja
hannu 050-3840032, hannu.ainasoja@valio.fi
Ilmoittautukaa mahdollisimman pian ja viimeistään 21.4. 2010 mennessä
TERVELULOA!

 

Pohjoismainen Meijerikongressi 17.-19.6. 2010 Hämeenlinnasa

Tällainen tapahtuma alkukesästä. Tästä keskustellaan varmaan kevätkokouksessa.
Mielenkiintoinen tilaisuus, mutta tästä saat lisätietoja kokouksessa sekä liiton sivuilla olevasta linkistä

Toiminta käynnistyy-kevätkokous huhtikuussa

Kerhon kevätkokous pidetään la 23.4 2010 klo 19.00 Haapavedellä. Perinteitä
noudattaen - vaihdetaan kokousoaikkaa -uudeksi kokoontumispaikaksi valittiin Viikarin kellari.Kaikki emme varmasti tiedä paikkaa, mutta
ajankohdan lähentyessa saamme tälle sivustolle tarkemman ajo-ohjeen.
Tästäkään kokouksesta ei tarvitse nälissään kotiin lähteä, sillä kokoksen jäkeen
syödään ja seurustellaan.

STTK:n aluekokous 28.4 Oulussa

Muutaman vuoden tauon jälkeen pohjoisen alue on mukana STTK:n aluetoiminnassa.
Varsinainen edustaja on Johanna Moilanen Oulusta ja hänen varaehustajansa on Hannu
Ainasoja.
Nyt on tarkoitus osallistua ensimmäiseen tapaamiseen, jossa saamme tietoa yhdistyksen
toimintaohjelmasta ja teemoista. Aikaisemmin alueyhdistys on järjestänyt erilaisia retkiä
hiihtokeskuksiin. Näistä tulevista tapahtumista tullaan kerrtomaan myös näillä sivuilla.
Liiton ja kerhon jäseninä teillä on oikeus osallistua kaikkiin yhdistyksen järjestämiin
retkiin ja matkoihin.

 

Kerhon toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Kokoukset: Pidetään sääntömääräiset kevät - ja syyskokoukset
Toisen kokouksen yhteydessä järjestetään jokin oheistapahtuma

Vuosikokous: Liiton vuosikokous Ikaalisissa

 Muu toiminta: Harjoittelijoiden läksijäiset

 

Vuoden ensimmäinen johtokunnankokous

Helmikuun 9.johtokunta kokoontuu ensimmäisen kerran tänä vuonna
Kokousessa suunnitellaan ja sovitaan alkuvuoden tapahtumista. Esityslistalla lienee
ainakin kevätkokous ja mahdollinen oheistapahtuma.
Nyt teillä, arvoisat jäsenet on mahdollista evästää johtokunnan jäseniä ja vaikutttaa
oikeasti tuleviin tapahtumiin.

Ota yhteyttä johtokunnan jäseniin. Nimet löydät viereisesstä "johtokunta-linkistä"