Tähdenvälejä liitosta
| 1945 | Toukokuun 27. päivänä Tampereella perustetaan Meijeriväen Liitto. Liiton nimeksi tulee Meijeriammattiväen Yhdistys ry. |
| 1948 | Nimi muuttuu Meijeriväen Liitoksi. |
| 1950 | Meijerikalenteri alkaa ilmestyä. |
| 1951 | Syntyy jäsenlehti Maitotalous. Ensimmäinen palkkasopimus solmitaan. |
| 1957 | Vihitään käyttöönsä Tuomarlan lomakylä Ikaalisissa. |
| 1965 | Liitto täyttää 20 vuotta. Ikaalisten Kylpylä valmistuu. |
| 1968 | Perustetaan Meijeriväen Työttömyyskassa. Kerhotoiminta käynnistyy uudelleen vuosien hiljaiselon jälkeen. |
| 1972 | Meijeriväen Liitto liittyy keskusjärjestö STTK:hon. Liitto antaa historiansa ensimmäisen lakkovaroituksen. Lakko vältetään vain tunteja ennen sen alkamista. |
| 1976 | Meijerialan uusi palkkausjärjestelmä syntyy. |
| 1985 | Solmittu Maidon suojelusopimus turvaa työrauhaa ja tuo etuja jäsenistölle. |
| 1995 | Meijeriväen Liitto MVL ry 50 vuotta. |
| MVL:n toimisto muuttaa Kalevankadulle (54 C). | |
| Pohjoismaiden Meijerikongressi Suomessa. | |
| Levin Portin liiketalo valmistuu. | |
| 1997 | Meijeriväen Työttömyyskassa fuusioituu Maa- ja Merialojen Toimihenkilöiden TK:n kanssa. |
Maidon Suojelusopimus (MSS) päättyy. | |
| 1998 | MVL:n kerhojen toimintakilpailu pidetään 1998–1999. |
Meijerialan Opiskelijoiden kerho perustetaan. | |
| 1999 | MEIPAKE-palkkausjärjestelmä otetaan käyttöön. |
MVL-Lomat ja TYKY-tuki alkavat. | |
MVL-sidosryhmätutkimus. | |
| 2000 | Maitotalous 50 vuotta. |
Suomen Meijerikalenteri 50 vuotta. | |
Elonturvavakuutus loppuu. | |
www.mvl.fi | |
| 2001 | Milk Works -projekti käynnistyy. |
Nuorisotyö, liiton kummiseura MVL–S-Kiekko 2001–2003 | |
| 2002 | Euro (€) |
Meijerialan työsuojeluopas julkaistaan. | |
MVL AEDILin jäseneksi. | |
| 2003 | Meijeripasseja aletaan jakaa. |
Meijeri-insinööriyhdistys perustetaan. | |
MVL–SEL -yhteistoimintasopimus solmitaan. | |
| 2004 | MVL:n sääntömuutos ja uusi aluejako |
Uusi nimi - Meijerialan Ammattilaiset MVL ry | |
Levin Origo -liike- ja vapaa-ajan asuintalo valmistuu. | |
Nuorisotyö, liiton kummiseura MVL–NenuPesis (2004–2006) | |
Jäsentutkimus, TNS Gallup | |
| 2005 | MVL 60 vuotta |







